Tänä keväänä moni pianon omistaja on saattanut huomata yllättävän ilmiön: jopa säännöllisesti ja hiljattain viritetyt pianot ovat menneet nopeasti epävireeseen. Ilmiö on herättänyt ihmetystä, mutta selitys löytyy useiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta.
Viime kuukausien sääolosuhteet ovat olleet poikkeuksellisen vaihtelevia. Pitkään jatkunut leuto ja lämmin syksy vaihtui äkillisesti koviin pakkasiin, jonka jälkeen siirryttiin muutamassa yössä keväisiin, jopa kymmenen plusasteen päivälämpötiloihin. Tällainen, lähes 40 asteen lämpötilavaihtelu vaikuttaa merkittävästi ulkoilman absoluuttiseen kosteuteen ja sitä kautta taas sisäilman suhteelliseen kosteuteen. Juuri suhteellisen kosteuden vaihtelut ovat yksi tärkeimmistä pianon vireen pysyvyyteen vaikuttavista tekijöistä.
Seuraavassa käydään läpi keskeisimmät syyt siihen, miksi piano menettää vireensä.
Yksi merkittävä tekijä on pianon rakenteellinen kunto, erityisesti runko-osa. Jos viritystappi on löysä, se ei pysy paikoillaan, vaan pääsee pyörähtämään ja kielten jännitys purkautuu. Tämä johtuu yleisimmin viritystukin halkeamasta. Löysä viritystappi on yleisin yksittäinen syy yksittäisten sävelten karkaamiseen pois vireestä.
Muita rakenteellisia ongelmia voivat olla esimerkiksi murtunut runkorauta tai viat äänipohjassa ja rastissa (pianon puinen runko-osa).
Vaikka piano olisi rakenteeltaan täysin kunnossa, vire voi heiketä jo muutamassa viikossa virityksen jälkeen. Tällöin syy löytyy usein ympäristöolosuhteista, kuten alussa mainittiin, erityisesti ilman kosteuden vaihtelusta.
Vanhemmissa taloissa, joissa on painovoimainen ilmanvaihto, sisäilman olosuhteet pysyvät yleensä melko tasaisina. Sen sijaan koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto voi kuivattaa sisäilmaa voimakkaasti talvella. Tämä korostuu erityisesti julkisissa tiloissa, joissa ilmanvaihto on vielä asuinrakennuksia tehokkaampaa. Kesällä sisäilman suhteellinen kosteus voi olla luokkaa 70 %, kun taas talvella kovilla pakkasilla se voi laskea alle 10 prosenttiin.
Kosteuden vaikutus pianon vireeseen perustuu äänipohjan käyttäytymiseen. Äänipohja on puuta, joka reagoi kosteuteen: äänipohja imee itseensä ilmasta kosteutta ja laajenee. Koska laajeneminen sivu- ja korkeussuunnassa on estetty, äänipohja muuttuu laajentuessa kuperammaksi, mikä lisää kielten jännitystä ja nostaa virettä. Ilman kuivuessa ilmiö taas toimii päinvastoin. Lisäksi muutos ei tapahdu tasaisesti koko soittimen alueella, mikä aiheuttaa sen, että vire muuttuu suhteessa eri määrän pianon eri alueilla.
Myös pianon ikä vaikuttaa vireen pysyvyyteen. Uusi piano ei pidä virettä kovin hyvin, sillä uudet kielet venyvät ensimmäisten vuosien aikana. Yleensä piano on parhaimmillaan kahden vuoden ikäisestä eteenpäin. Jos piano vaan on kaikilta osin ehjä, ei sen korkea ikä itsessään välttämättä heikennä vireen pysyvyyttä.
Säännöllinen virittäminen on tärkeää. Mitä vähemmän viretasoa tarvitsee muuttaa virityksen yhteydessä, sitä paremmin vire myös pysyy.
Jos pianoa ei ole viritetty vuosiin, sen vire laskee vähitellen. Tyypillisesti muutaman vuoden virittämättä ollut piano voi olla noin 5 Hz alavireessä. Kun vire nostetaan takaisin noin 440 hertsiin, kieliin kohdistuva jännitys kasvaa merkittävästi — noin 400 kilogrammalla tavallisessa pystypianossa.
Jos piano on ollut virittämättä vuosikymmeniä, vireen nostaminen voi vaatia jopa puolen sävelaskeleen korotuksen, mikä lisää kielten vetojännitystä jopa 2000 kilogrammaa. Tällainen äkillinen muutos kuormittaa sekä runkoa että äänipohjaa, ja soitin tarvitsee aikaa mukautuakseen uuteen jännitetasoon.
Myös soittaja vaikuttaa vireeseen. Voimakas ja intensiivinen soittotyyli voi saada pianon epävireeseen nopeammin, vaikka se olisi hyvin viritetty.
Kaikki pianot eivät reagoi olosuhteisiin samalla tavalla. Jotkin merkit ja mallit ovat herkempiä kosteuden vaihteluille, kun taas toiset sietävät niitä paremmin. Eroja voi esiintyä myös saman mallin yksilöiden välillä.
Voiko virittäjä itse vaikuttaa vireen pysyvyyteen? Kyllä, mutta rajallisesti. Ammattitaitoinen virittäjä asettaa viritystapit siten, että niihin ei jää ylimääräisiä jännitteitä kielen eri osiin ja kokonaisuus on tasapainossa. Jos viritys on tehty huonosti, se ilmenee jo parin päivän tai muutaman soitetun kappaleen jälkeen. Olettaen siis, että kaikki aiemmin mainitut seikat ovat kunnossa. On hyvä muistaa, että parhaankaan virittäjän työ ei voi kompensoida suuria kosteusvaihteluita, rakenteellisia vikoja tai pitkää viritysväliä.
Kun huomioi kaikki edellä mainitut tekijät, voi herätä kysymys: kannattaako pianoa virittää lainkaan, jos se ei kuitenkaan pysy vireessä?
Vastaus on yksiselitteisesti kyllä.
On totta, että täydellinen vire ei välttämättä säily viikkokausia. Täydellisellä vireellä tarkoitetaan tässä parasta mahdollista lopputulosta, joka kyseiseen soittimeen on kohtuudella tehtävissä. Vaikka vire ei olisikaan täydellinen, se voi olla silti hyvä. Ja vaikka vire ei olisi hyvä, se voi silloinkin olla vielä käyttökelpoinen. Ilman viritystä ei saavuteta mitään edellä mainitusta tasoista, ei käyttökelpoista, ei hyvää, eikä varsinkaan täydellistä. Säännöllinen virittäminen onkin ennenkaikkea soittomukavuuden ja soittimen hyvinvoinnin ylläpitämistä.
